Pitkään odotettu Huopanan reissu oli siis vuorossa 16.-17.6. Olin saanut kutsun PK.netissä nimimerkillä "juhahujanen" olevalta kaverilta. Hän on tuttuja reilun kymmenen vuoden takaa, kun hän oli opiskelemassa tällä Savonlinnassa. Itse reissulta odotin paljon, ihan pelkästään oikein hyvän ajankohdan ja viimekesäisen hyvin onnistuneen neitsytreissun perusteella. Mutta mutta... Totuus tänä vuonna olikin erilainen. Heti paikalle saavuttuani sain kuulla, että koskessa on vettä ajankohtaan nähden eniten vettä miesmuistiin. Eikä muidenkaan kuulumiset koskesta luvannut hyvää. No, kuitenkin aloitin kalastuksen Torikoskesta, mutta heti muutaman heiton jälkeen palasin rannalle ja suunnistin sillan alapuolelle.
Vesi oli siis todella korkealla ja virtaus kova. Sitkeästi heittelin larvasettiä koskeen haravoiden rantapeilejä ja kiventauksia sekä kovan virran reunaa. Muutama särkihän sieltä löytyi. Lähdin alemmas Kuninkaanväylään. Paikka näytti tällä vedenkorkeudella todella hyvältä ja mieliala kohentui.
Eikä aikaakaan, kun siiman päässä riuhtoi pieni taimen. ja hetken päästä toinen. Ei muuta, jos paria särkeä ei lueta mukaan. Sitten menin vanhan sillan alapuolella olevaan pieneen saareen ja aloin haravoimaan itse Huopanankosken loppukuohuja. Ei kerrassaan mitään. Sitten kampesin takas sillalle ja mietin mitä tehdä. Päätin hipsiä larvastelemaan loppuliukua. Sieltäkään ei tullut kun muutama pikkuharri ja tukku särkiä. Mikä mättää? Enkö vaan osaa, vai mikä? Päätän lähteä tuville syömään. Se olikin hyvä idea. Niskan talolle olikin tullut muutama muukin kaveri syömään ja pääsin vaihtamaan kuulumisia illalta. Ei mitään ihmeellistä kenelläkään. Sitten sain vinkin, mistä saattas löytyä mittaharjuksia: Alakoskelta. Eväät naamaan ja loppuillaksi sinne. Siellä en ollutkaan käynyt aikaisemmin, joten menin sinne saamani vihjeen perusteella ja aloitin kalastuksen neuvotusta paikasta. Aluksi ei mitään, mutte hetken kalastettuani ja mentyäni hieman alemmas, tuntui siiman päässä elämää. Nippanappa mittaharrihan se siellä. "Onhan täällä kalaa", tuumailin itsekseni. Pariheittoa lisää samaan paikaan, tulee napakka tärppi. Uusi heitto ja taas häthätää mittaharri. Kahlailin vielä alemmas, mutta sieltä ei enää tullut mitään. Menin takas niskalle. Kello oli jo jotain 01 ja ilma alkoi olla jo todella kylmä. Hallaa! Näppejä palelin niin maan perkuleesti, mutta jatkoin kalastusta. Niskalla olevan heinäsaarekkeen alapuolella näyttäytyi oikein mukavan kokoinen harjus. Varmaan 40 senttinen. Pääsin heittämään sille suoraan tuikkiin, mutta ei ota. Vaihdoin pinturiin, mutta ei siihenkään. Miten tämä nyt on niin vaikeaa? Lähden nukkumaan kellon ollessa jotain 02. Matkalla seuraan vielä hetken aikaa muutamaa junioria, jotka kalastivat ihan hekumoissaan Huopanan loppuliussa näyttäytyviä ja ruokailevia harjuksia. Joku näytti saavan ihan mukiinmenevän kokoisen kalan. Olisko minun sittenkin pitänyt aikaisemmin jäädä tähän kalalle? No, ei ollut ensimmäinen vikatikki minulta. Läksin nukkumaan.Aamulla heräilin joskus seitsemän maissa ja ripeästi aamupala naamaan ja kalalle. Kävelin suoraan Alakoskelle. Tällä kertaa menin laavurannan puolelle. Aloitin kalastuksen laavun edestä ja kalastelin koko matkan lähes järvelle asti. Ei mitään. Alkoi lievästi harmittamaan vähäinen kalantulo. Kävelin vanhalle sillalle ja kalastin Huopanan alaosankin laavurannalta. Ei nykyäkään. Kellon ollessa jo yli puolenpäivän siirryin sillan yläpuolelle kalastamaan sivu-uoman alaosaa ja Huopanan niskaa.
Siitä sain muutaman alamittaisen taimenenpoikasen. Joku hieman isompi karkasikin, tuskin nekään sentään mittakaloja olivat, vaikka vahvoilta tuntuivat, Kahlasin lopulta saareen ja aloitin kalastelemaan Kuninkaan väylän alaosaa saaren puolelta. Hitto kun olikin syvää heti rannasta! Meinas pipo vilahtaa, sen verran syvää oli. Alaosan parhaasta paikastakaan en saanut kuin pari särkeä. Katselin kelloa hieman huolestuneena, koska olin luvannut Katjalle olla kotona viimestään iltaseiskalta. Arvelin kuitekin kerkeäväni kalastamaan yhden poolin nopsaan ja niinpä marssin saaressa Kuninkaanväylän yläosassa olevaan paikkaan, jossa keskellä koskea oleva iso kivi jättää peräänsä varmaan n. 10 metriä pitkän juotin. Siinä on pakko olla kaloja. Rannassa virtaus on kova ja kivet liukkaita; horjahdan ja kaadun persiilleen koskeen, niin että kahluuhousut hörppää vettä selän puolelta. Prkl! Nousen uudelleen seisomaan muutaman kirosanan saattelemana ja sisuuntuneena kahlaan sinne minne olin menossa, että saan tarjottua perhot oikeaan paikkaan. Muutama heitto kiven alapuolelle, kun jyrähtää kala kiinni. JES! Nyt on kunnon kala kiinni! Haen virrassa tukevampaa asentoa samalla ottaen tukea kahluusauvasta. Kala tuntuu todella vahvalta ja nelosluokkainen kymppijalkainen Cultti kumartelee syvään. Kala jutuaa paikallaan ja minä pidän siimaa mielestäni juuri sopivan tiukalla, kunnes se pahin tapahtuu. Vapa retkahtaa suoraksi ja harmistuneena huomaan perukkeen pettäneen. Ei ollut sekään kala tarkoitettu minulle. Että voi olla mittataimen tänäkin kesänä tiukassa! Ja sitten kun sellainen tarttuu, niin sekin karkaa. Kahlaan rantaan ja kelaan siiman kelalle ja puran vavan kasaan ja huomaan kahluusauvan vääntyneen alaosastaan lähes 45:n asteen kulmaan. Varmaan vääntyi kaatuessani. Lähden perse märkänä kävelemään kohti majapaikkaa ja vielä meinas tulla uimareissu ylittäessäni sivu-uoman. Ei ollut helpoin mahdollinen reissu tämäkään. Josko sitten seuraavalla kerralla onnistaa paremmin? Toivotaan niin.
Vesi oli siis todella korkealla ja virtaus kova. Sitkeästi heittelin larvasettiä koskeen haravoiden rantapeilejä ja kiventauksia sekä kovan virran reunaa. Muutama särkihän sieltä löytyi. Lähdin alemmas Kuninkaanväylään. Paikka näytti tällä vedenkorkeudella todella hyvältä ja mieliala kohentui. 
Eikä aikaakaan, kun siiman päässä riuhtoi pieni taimen. ja hetken päästä toinen. Ei muuta, jos paria särkeä ei lueta mukaan. Sitten menin vanhan sillan alapuolella olevaan pieneen saareen ja aloin haravoimaan itse Huopanankosken loppukuohuja. Ei kerrassaan mitään. Sitten kampesin takas sillalle ja mietin mitä tehdä. Päätin hipsiä larvastelemaan loppuliukua. Sieltäkään ei tullut kun muutama pikkuharri ja tukku särkiä. Mikä mättää? Enkö vaan osaa, vai mikä? Päätän lähteä tuville syömään. Se olikin hyvä idea. Niskan talolle olikin tullut muutama muukin kaveri syömään ja pääsin vaihtamaan kuulumisia illalta. Ei mitään ihmeellistä kenelläkään. Sitten sain vinkin, mistä saattas löytyä mittaharjuksia: Alakoskelta. Eväät naamaan ja loppuillaksi sinne. Siellä en ollutkaan käynyt aikaisemmin, joten menin sinne saamani vihjeen perusteella ja aloitin kalastuksen neuvotusta paikasta. Aluksi ei mitään, mutte hetken kalastettuani ja mentyäni hieman alemmas, tuntui siiman päässä elämää. Nippanappa mittaharrihan se siellä. "Onhan täällä kalaa", tuumailin itsekseni. Pariheittoa lisää samaan paikaan, tulee napakka tärppi. Uusi heitto ja taas häthätää mittaharri. Kahlailin vielä alemmas, mutta sieltä ei enää tullut mitään. Menin takas niskalle. Kello oli jo jotain 01 ja ilma alkoi olla jo todella kylmä. Hallaa! Näppejä palelin niin maan perkuleesti, mutta jatkoin kalastusta. Niskalla olevan heinäsaarekkeen alapuolella näyttäytyi oikein mukavan kokoinen harjus. Varmaan 40 senttinen. Pääsin heittämään sille suoraan tuikkiin, mutta ei ota. Vaihdoin pinturiin, mutta ei siihenkään. Miten tämä nyt on niin vaikeaa? Lähden nukkumaan kellon ollessa jotain 02. Matkalla seuraan vielä hetken aikaa muutamaa junioria, jotka kalastivat ihan hekumoissaan Huopanan loppuliussa näyttäytyviä ja ruokailevia harjuksia. Joku näytti saavan ihan mukiinmenevän kokoisen kalan. Olisko minun sittenkin pitänyt aikaisemmin jäädä tähän kalalle? No, ei ollut ensimmäinen vikatikki minulta. Läksin nukkumaan.Aamulla heräilin joskus seitsemän maissa ja ripeästi aamupala naamaan ja kalalle. Kävelin suoraan Alakoskelle. Tällä kertaa menin laavurannan puolelle. Aloitin kalastuksen laavun edestä ja kalastelin koko matkan lähes järvelle asti. Ei mitään. Alkoi lievästi harmittamaan vähäinen kalantulo. Kävelin vanhalle sillalle ja kalastin Huopanan alaosankin laavurannalta. Ei nykyäkään. Kellon ollessa jo yli puolenpäivän siirryin sillan yläpuolelle kalastamaan sivu-uoman alaosaa ja Huopanan niskaa.
Siitä sain muutaman alamittaisen taimenenpoikasen. Joku hieman isompi karkasikin, tuskin nekään sentään mittakaloja olivat, vaikka vahvoilta tuntuivat, Kahlasin lopulta saareen ja aloitin kalastelemaan Kuninkaan väylän alaosaa saaren puolelta. Hitto kun olikin syvää heti rannasta! Meinas pipo vilahtaa, sen verran syvää oli. Alaosan parhaasta paikastakaan en saanut kuin pari särkeä. Katselin kelloa hieman huolestuneena, koska olin luvannut Katjalle olla kotona viimestään iltaseiskalta. Arvelin kuitekin kerkeäväni kalastamaan yhden poolin nopsaan ja niinpä marssin saaressa Kuninkaanväylän yläosassa olevaan paikkaan, jossa keskellä koskea oleva iso kivi jättää peräänsä varmaan n. 10 metriä pitkän juotin. Siinä on pakko olla kaloja. Rannassa virtaus on kova ja kivet liukkaita; horjahdan ja kaadun persiilleen koskeen, niin että kahluuhousut hörppää vettä selän puolelta. Prkl! Nousen uudelleen seisomaan muutaman kirosanan saattelemana ja sisuuntuneena kahlaan sinne minne olin menossa, että saan tarjottua perhot oikeaan paikkaan. Muutama heitto kiven alapuolelle, kun jyrähtää kala kiinni. JES! Nyt on kunnon kala kiinni! Haen virrassa tukevampaa asentoa samalla ottaen tukea kahluusauvasta. Kala tuntuu todella vahvalta ja nelosluokkainen kymppijalkainen Cultti kumartelee syvään. Kala jutuaa paikallaan ja minä pidän siimaa mielestäni juuri sopivan tiukalla, kunnes se pahin tapahtuu. Vapa retkahtaa suoraksi ja harmistuneena huomaan perukkeen pettäneen. Ei ollut sekään kala tarkoitettu minulle. Että voi olla mittataimen tänäkin kesänä tiukassa! Ja sitten kun sellainen tarttuu, niin sekin karkaa. Kahlaan rantaan ja kelaan siiman kelalle ja puran vavan kasaan ja huomaan kahluusauvan vääntyneen alaosastaan lähes 45:n asteen kulmaan. Varmaan vääntyi kaatuessani. Lähden perse märkänä kävelemään kohti majapaikkaa ja vielä meinas tulla uimareissu ylittäessäni sivu-uoman. Ei ollut helpoin mahdollinen reissu tämäkään. Josko sitten seuraavalla kerralla onnistaa paremmin? Toivotaan niin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti