Taas Pirttilahdella

Kevään toinen reissu Pirtille oli sit vuorossa 16.5. ja taas Nikon kanssa. Odotukset eivät olleet aivan yhtä korkella kuin ekalla reissulla kovan helteen ja veden lämpenemisen johdosta, vaikka kumpikin varmaan mielessään sitä toivoikin. Ja heti aamupäivä antoikin viitteitä tulevasti: tänään ei kalaa tule röytämällä. Aloitus kuitenkin hautausmaan kupeelta mutta ei mitään. Toiveikkaina taas lähdimme soutamaan kohti lahden toista päätä, josta pari viikkoa aikaisemmin saatiin kaloja. Jätin liitsit uimaan soutumatkan ajaksi ja eikä aikaakaan kun keskeltä syvän päältä tärähti kala kiinni. Mitvit! Nätti pieni taimen taisteli vapaudestaa mutta ei auttanun mikään, vaan haaviin joutui sekin. Oli näköjään ottanut mustaan häkiläuppoperhoon. Painoa ei varmaan puoltakaan kiloa. Hetken äimistelyn jälkeen pieni tamu jatkoi matkaansa. Koitimme matkan varrella ns. portilta (eli siitä kohdalta mistä lahti on yhteydessä isompaan järveen ja aita on välissä). Ei mitään. Soudetaan perille vanhan laavun eteen. Siellä olikin yksi venekunta vetämässä uistinta ja taisivat heitelläkin jonkun kerran ilman tulosta. Lähtivät pois kun me saavuttiin. Kysyin, että onko kaloja näkyny ja vastasivat, että joitakin kaloja puljaa lahden perällä, mutta mikään ei kelpää. Jassoo. Eipä ollut uutta. No kuitenkin mentiin mekin yrittäämään, ei mitään, ei edes nykyä tai varovaista vetoa. Aikamme heiteltyä tyhjää menimme laavulle ottamaan evästä ja siina sitten mietittiin, että lähetääs kurkkaamaan lahden pohjukkaan laskevaa puroa. Sielä löytyikin 3 killeä joista pari lähti karkuun heti mutta yksi jäi paikoilleen. Kyseessä on siis todella pieni puro, tai oikeastaan melkein oja, jossa vettä syvimmillään 20-30cm. Siinä hetken katseltuamma suutaan aukovaa killeä tuli pahat mieleen. Kaveri kävi hakemassa vavan ja eikun ongelle. Tosin #6-7 luokan 10 jalkaisella "purovavalla" homma oilkin lähinnä koomista hommaa kun kärkirenkaan ulkopuolella siimaa oli vain 15cm ja liitsillä sai kutitella kirreä kuonon päästä. Sopivasti kun kille aukoi suutaan, sai Niko uitettua perhon sen suuhun ja kiinni. Hetken "väsyttelyn" jälkeen siimasta vetämällä kille käsin ylös ja takas uimaan. Sitä kalaa ei kuulemma laskettu, vaikka yritin kertoa, että kala olisi jopa kilpailussakin hyväksytty, koska oli suusta kiinni. No se siitä. Takas veneelle ja onkimaan. Pitkään sai taas heitella ja otettiin liitoankkurilla monta driftiä, kun mulla viimein mustaan liitsiin tärähti. Pirteä kilon, puolentoista kille ja eikun kala hetken väsyttelyn jälkeen haaviin ja paistiksi. Loppupäivä heitettiin sitte taas tyhjää ja pois lähtettiin jotain puolkuus.

Jännää miten kalan syöntihalut olivat kadonneet parin viikon aikana. Olisko syynä kuuma ja aurinkoinen sää vai päällä oleva kutu vai kenties molemmat?

No seuraavaa reissua taas odottelemaan, joka luultavasti on vasta kesäkuussa.